Nuorisoyhdistysten ja nuorisoryhmien tuki ja avustukset

Kaupunki myöntää avustuksia lapsi- ja nuorisotyötä tekeville nuorisojärjestöille, jotka täyttävät nuorisolain- ja asetuksen mukaiset avustuksen saamisen edellytykset ja sääntöjensä mukaan kuuluvat nuorisotoiminnan piiriin ja muille itsensä järjestämään toimintaan Nivalassa.

Paikallisilla nuorisoyhdistyksillä tarkoitetaan:

1. Valtakunnallisten nuorisojärjestöjen paikallisia jäsenyhdistyksiä, joiden jäsenistä vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita.
2. Muita paikallisia rekisteröityjä ja rekisteröimättömiä nuorisoyhdistyksiä, joiden jäsenistä vähintään 2/3 on alle 29 -vuotiaita.

Rekisteröimättömiltä nuorisoyhdistyksiltä edellytetään, että sillä on säännöt ja että sen hallinto, toiminta ja talous on järjestetty kuten rekisteröidyn yhdistyksen ja sen nimenkirjoittajat ovat täysi-ikäisiä. Rekisteröimättömiä nuorisoyhdistyksiä ovat myös ne aikuisjärjestöjen nuoriso-osastot, jotka ovat kirjanpidossa erotettavissa pääjärjestöistä.


Muun nuorten itsenä järjestämän nuorisotoiminnan avustamisella tarkoitetaan nuorten vapaiden toimintaryhmien avustamista. Toiminnasta vastaavista henkilöistä tulee olla vähintään 2/3 alle 29-vuotiaita. Näitä ryhmiä ovat myös aikuisjärjestöjen yhteydessä toimivat nuorisoryhmät. Lisäksi nuorisotoimessa huomioidaan jakoperusteena yhdistyksen ohjaus-, koulutus-, leiri ja harrastetoiminta sekä kansainvälinen toiminta.

Toimi näin

Avustukset ovat haettavissa Kunta-Akkunan kautta maalis-huhtikuussa. Hakuajat voivat vaihdella vuosittain, niistä informoidaan Nivala-lehdessä, järjestökirjeessä, kaupungin kotisivuilla sekä kaupungin sosiaalisen median kanavilla.Nuorten ryhmät voivat hakea avustuksia kunnan nuorisotoimelta.

Tausta ja lainsäädäntö

Nuorten omat ryhmät voivat hakea avustuksia kunnan nuorisotoimelta. Avustuksia voidaan myöntää ryhmän toimintaan tai esimerkiksi tapahtumien järjestämiseen.

Palvelupaikat

Puhelinasiointi

Verkkoasiointi

Linkit

Tulostettavat lomakkeet