Varhaiskasvatus

Maksuton varhaiskasvatus ja kotihoidon tuen kuntalisä

 

Varhaiskasvatuksella tarkoitetaan lapsen suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatuksen, opetuksen ja hoidon muodostamaa kokonaisuutta, jossa painottuu erityisesti pedagogiikka. Varhaiskasvatuksen tavoitteena on tukea lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä edistää hyvinvointia. 

Varhaiskasvatuksessa olevalla lapsella on oikeus saada suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatusta, opetusta ja hoitoa. Näiden toteuttamiseksi laaditaan yhteistyössä huoltajan kanssa jokaiselle päiväkodissa ja perhepäivähoidossa olevalle lapselle varhaiskasvatussuunnitelma, jonka lähtökohtana on lapsen etu ja tarpeet. Suunnitelmaan kirjattavat tavoitteet asetetaan pedagogiselle toiminnalle. 

Jokaisella alle kouluikäisellä lapsella on oikeus saada varhaiskasvatusta. Varhaiskasvatusta voidaan järjestää päiväkodissa, perhepäivähoidossa tai muuna varhaiskasvatuksena kuten esimerkiksi kerho- ja leikkitoimintana. Vanhemmat päättävät lapsensa osallistumisesta varhaiskasvatukseen. Koulun aloitusta edeltävä esiopetus on toiminnallisesti varhaiskasvatusta. Esiopetukseen osallistuminen tuli velvoittavaksi 1.8.2015 alkaen. 

 

Ajankohtaista

 

Linkkejä

Lomakkeet

eDaisy (daisynet.fi)

Varhaiskasvatussuunnitelma (2022)

Varhaiskasvatuksen tietovaranto (Varda) 

Varhaiskasvatukseen liittyvät lait ja asetukset - OKM - Opetus- ja kulttuuriministeriö

Ohjeita vanhemmille lapsen sairastuessa

Päiväkotien ruokalistat

  

Asiointi 

Varhaiskasvatus

Kalliontie 15

85500 Nivala

 

Varhaiskasvatusjohtaja 

Sari Suhonen 
040 344 7460 
email: etunimi.sukunimiatnivala.firel="noreferrer noopener" target="_blank" 

 

Ajankohtaista

Kuva lasten turvaleluista
Varhaiskasvatus

Tunne- ja turvataitokasvatus Nivalan varhaiskasvatuksessa

25.09.2023
Tunne – ja turvataitokasvatus aloitetaan jo varhaiskasvatuksessa ja se on Lue lisää
Lapset halaavat toisiaan
Varhaiskasvatus

Avoimia perhepäivähoitajan paikkoja Nivalassa

08.08.2023
Olisitko kiinnostunut toimimaan perhepäivähoitajana?   Perhepäivähoitajan työ sopii sinulle, jos  Lue lisää
Lapset
Varhaiskasvatus, Vetovoima

Maksuton varhaiskasvatus ja kotihoidon tuen kuntalisä

17.01.2022
Nivalan kaupunginvaltuuston 25.11.2021 tekemän päätöksen mukaisesti varhaiskasvatus muuttui Lue lisää