Nivalan Kaukolämpö tiedottaa
Nivalan Kaukolämpö Oy:n hallitus on kokouksessaan 22.8.2023 päättänyt korottaa kaukolämmön energia- ja perusmaksuhintaa noin 9,8 % 1.1.2024 alkaen.
Poikkeuksellinen maailmantilanne ja siitä seurannut inflaatio on vaikuttanut toimintaympäristöön myös Nivalassa. Viime vuosien kustannusten nousua ei ole siirretty asiakkaiden kaukolämmön hintaan jatkuvilla korotuksilla, koska yhtiön sähkönmyynnin tuotoilla saatiin katettua kuluja. Edellinen hinnan tarkistus on tehty 2016.
Hinnan korotuksella katetaan nousseita kuluja
Kaukolämmön energiamaksuilla katetaan lämmön tuotantoon ja siirtoon liittyviä muuttuvia kuluja, kuten esimerkiksi polttoainekustannuksia. Perusmaksuilla katetaan kiinteitä kuluja, joita ovat esimerkiksi verkoston sekä laitosten ylläpitoon liittyvät kulut. Kustannusnousu molempien maksujen kattamissa kuluissa on ollut nopeaa, jopa yli 20 % vuositasolla. Korotustarve on laskettu käytettävissä olevien tietojen ja ennusteiden pohjalta kannattavuuslaskelmalla vuodelle 2024.
Markkinatilanteen muutokset hinnantarkistuksen taustalla
Kaukolämmön energialähteenä käytettävän biomassapolttoaineiden hinnat ovat nousseet Suomessa vuoden 2016 tasosta 20–30 % tuontihakkeen vähenemisen ja uusiutuvan energian hankintakilpailun vuoksi. Myös saha- ja selluteollisuuden hinnan muutokset vaikuttavat välillisesti bioenergiaan. Fossiilisen energian hinta on myös noussut sekä siihen liittyvät päästömaksut ovat kasvaneet ja verotus on kiristynyt. Sähköliiketoiminnan markkinatilanteen tasoittumisen myötä ja verotuksen kiristyessä yhtiön tuotto on pienempi kuin edellisvuosina.
Kuinka hinnan nousu näkyy asiakkaan kuukausittaisessa laskutuksessa?
Energia- ja perusmaksun 9,8 % korotuksen vaikutus keskimääräisessä omakotitalossa on noin 13 €/kk ja rivi/kerrostalohuoneistoissa 5–10 €/kk, jos kulutus tasataan 12 kuukauden aikavälille. Vaikutus vaihtelee kiinteistökohtaisesti rakennuksen tyypin sekä energian käytön mukaan ja on huomattavasti suurempi suurissa kiinteistöissä. Hintavaikutuksen voi arvioida kertomalla nykyisellä hinnalla olevia lämpölaskuja luvulla 1,098.
Edellisestä hinnantarkistuksesta tulee kuluneeksi 8 vuotta, joten korotus vastaa 1,2 % vuosittaista hinnan nousua kaukolämmön hintaan. Kaukolämpö on edelleen turvallinen, edullinen ja hintavakaa paikallinen lämmönlähde. Yhtiö on kehittänyt toimintaa jatkuvasti tarjotakseen mahdollisimman edullista energiaa. Lämmöstä 20 % on tuotettu hukkalämmöstä ja päästömaksut on minimoitu yli 90 % uusiutuvan energian käytöllä.
Hinnasto sivuille on päivitetty Liittymis -ja myyntiehdot 22082023
Kaukolämpö tarjoaa vakaan ja huolettoman lämmitysratkaisun suhteessa muiden energialähteiden voimakkaaseen hintaheiluntaan.
(Huomautus graafin tulkintaan. Tilastoidut öljyn ja sähkön hinnat eivät edusta yksittäisiä halvimpia tai kalleimpia tarjouksia. Hetkellisesti hinta voi poiketa suurestikin esitetystä ja tilasto esittää vain yleisen hintatason kehityksen. Ennakkotietojen pohjalta sähkön ja öljyn hintakehitys on ollut edelleen alaspäin kuluvana vuonna.
Nivalassa kaukolämmön hinnan kehitys on ollut maltillista. Tuoreimman 1.1.2023 tilaston mukaan nykyinen hinta on huomattavasti keskitasoa alhaisempi. Korotuksen jälkeenkin vuonna 2024 Nivala asemoituu hyvin kaukolämmön kuntavertailussa huomioiden myös muiden alueiden mahdolliset 2023 korotukset ja 2024 korotustarpeet.
Toimitamme Teille myös tulevana talvena turvallista, paikallisesti tuotettua, puhdasta lämpöä.
Nivalan Kaukolämpö Oy
Hannu Petäistö
******
Tiedote julkaistu 1.9.2023 www.kauko.eu