Nivalan kaupunki on käynnistänyt selvitystyön toiminnan kehittämiseksi ja talouden tasapainottamiseksi

Vuoden 2023 lopulla budjettivalmistelun yhteydessä nostettiin esiin kaupungin talouden tasapainottamisen tarve. Valtionosuuksien pieneneminen, muuttuva lainsäädäntö ja lisääntyvät velvoitteet kunnille tulevat lähivuosina haastamaan kuntatoimijat. Nivalassa on päätetty toimia ennen kuin taloudellinen tilanne ehtii kriisiytyä. Tarkastelulle ja toiminnan kehittämiselle on varattu aikaa, jotta tuloksia ehditään saavuttaa ajoissa.

Ylivieska, Kalajoki, Nivala -työllisyysalueen perustaminen

Hallituksen esityksen (207/2022) mukaan julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirretään kunnille 1.1.2025. Pohjois-Pohjanmaan eteläalueen työllisyysaluetta valmisteltiin tavoitteellisesti vuoden 2023 aikana, mutta kuntien valtuustojen yhteneväisiä päätöksiä ei kuitenkaan saavutettu. Näin ollen työ- ja elinkeinoministeriön odottama yhteistyösopimus, palvelujen järjestämissuunnitelma sekä työllisyysalueen muodostuminen ei toteutunut lain edellyttämällä tavalla. Tällä hetkellä valmisteluissa mukana olleilta kunnilta pyydetään lausuntoa ns.

Omatoimikirjasto

Omatoimikirjastoa voit käyttää varsinaisten aukioloaikojen ulkopuolella. Omatoimikäytön aikana kirjastossa ei ole paikalla henkilökuntaa, mutta tiloja valvotaan teknisesti muun muassa kameroilla.

Omatoimiaikana voit itsenäisesti lainata ja palauttaa aineistoa automaateilla, käyttää lehtisalia ja tiedonhakua.

Voit käyttää kirjaston langatonta verkkoa myös omatoimiaikana. Asiakastietokoneet, tulostaminen ja kopiokone eivät ole käytössä omatoimen aikana.

Pohde tiedottaa | Pohteen puhelinvaihde aloittaa toimintansa loppiaisen jälkeen

Pohteen puhelinvaihde palvelee asiakkaita 10.1.2024 alkaen numerossa 08 669 9500 maanantaista perjantaihin kello 7-19.

Puhelinvaihde auttaa asiakasta löytämään oikean Pohteen asiakaspalvelunumeron. Puhelinvaihde voi yhdistää asiakkaan myös suoraan palvelunumeroon. Omaisten tulee kysyä potilaan vointia ensisijaisesti suoraan potilaalta itseltään, mutta tarvittaessa Pohteen puhelinvaihde auttaa myös tässä asiassa.

Avainsanat