Koulunkäynninohjaajat työskentelevät tiiviissä yhteistyössä koulujen muun pedagogisen henkilöstön kanssa. He tukevat ja ohjaajava oppilaita koulupäivän aikana ohjauksellisin keinoin.
Erityisten apuvälineiden tarve voi liittyä näkemiseen, kuulemiseen, liikkumiseen tai muuhun fyysiseen tarpeeseen. Se voi liittyä myös oppimisen erityistarpeisiin. Tällöin käytetään esimerkiksi erilaisia tietoteknisiä sovelluksia, äänikirjoja, matematiikan havainnollistamisen välineitä tai keskittymistä tukevia apuvälineitä.
Vammaisella tai muusta syystä tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus tulkitsemis- ja avustajapalveluihin maksutta. Tarkoituksena on taata oppilaalle oppimisen ja koulunkäynnin perusedellytykset ja mahdollisimman esteetön oppimisympäristö.
Apuvälineitä voivat olla esimerkiksi yksilölliset oppi- ja opetusmateriaalit, tekniset laitteet, luokkahuonekalusteet sekä liikkumista helpottavat luiskat, kaiteet ja hissit koulurakennuksessa.
Koulu hoitaa käytännön järjestelyt.
Palvelupaikat
Puhelinasiointi
Sivistysjohtaja
0403447311
Niva-Kaijan koulun rehtori
0403447488