Opetuslautakunta

Opetuslautakunta johtaa ja kehittää alaistaan toimialaa ja vastaa palvelujen tuloksellisesta järjestämisestä. Lautakunta seuraa ja arvioi palvelujen vaikuttavuutta ja varaa asukkaille ja käyttäjille mahdollisuuden osallistua palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen. 

Lautakunnan vastuualueeseen kuuluvat päiväkotitoiminta, perhepäivähoito, erityisvarhaiskasvatus, lastenhoidon tuet ja palvelusetelit, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta, esi- ja perusopetus ja lukiokoulutus. 

 

Lautakunta päättää 

Sen lisäksi, mitä muualla on säädetty tai määrätty, opetuslautakunta päättää 

  1. varhaiskasvatussuunnitelmasta sekä opetussuunnitelmista ja niihin sisältyvistä tuntijaosta ja kieliohjelmasta
  2. esi- ja perusopetusryhmien määrästä ja sijoituspaikoista
  3. tuntikehyksen jakoperusteista
  4. koulukuljetusten perusteista
  5. lähikouluperiaatteet
  6. varhaiskasvatuksen palveluperiaatteista
  7. lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman laatimisesta sekä suunnitelmassa asetettujen tavoitteiden toteuttamisesta ja seurannasta
  8. oppilaan/opiskelijan erottamisesta
  9. erityisen tuen antamisesta tai lopettamisesta, jos päätös joudutaan tekemään huoltajan tahdon vastaisesti
  10. toimialan palveluista perittävien maksujen ja korvausten määrästä siltä osin kuin ne ovat kunnan päätettävissä, eikä ole annettu viranhaltijan tehtäväksi
  11. virkarehtorin valinnan sekä koulunjohtajana toimivan rehtorin ja apulaisrehtorin nimeämisestä
  12. toimialan ratkaisuvallan edelleen siirtämisestä viranhaltijalle 

 

Esittely: Asiat ratkaistaan lautakunnassa toimialajohtajan esittelystä 

 

Jäsenet 

  • puheenjohtaja Myllylahti Jenni
  • 1. varapuheenjohtaja Mäkelä Tanja
  • 2. varapuheenjohtaja Kumpulainen Tuovi
  • Kivioja Jarmo
  • Gummerus Sari
  • Kesti Sami
  • Maijala Juha
  • Kähönen Elisa
  • Raudaskoski Eero 

Henkilökohtaiset varajäsenet 

  • Myllylä Jenni
  • Ojalehto Sanna
  • Aksila Tomi
  • Suvanto Tuomas
  • Niemi-Korpi Marja
  • Mehtälä Tarmo
  • Lakso Markus
  • Isoaho Teemu
  • Kokko Hanne