PSAVI tiedottaa | Äitienpäiväkunniamerkkiesitykset vuodelle 2024

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto pyytää esityksiä vuoden 2024 äitienpäiväkunniamerkkien saajiksi toimialueellaan Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Sosiaali- ja terveysministeriön Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueelle ehdottama ohjeellinen kiintiö on kolme kunniamerkkiä.

 

Kunniamerkkien myöntämisperusteena ovat ehdokkaan ansiot lasten ja nuorten esimerkillisenä kasvattajana, perhe-elämän ja vanhemmuuden edistäjänä sekä laajemminkin yhteisvastuullisena toisista huolehtimisen ja välittämisen turvaajana.

 

Uudelle Haikaran koululle valmistuva taideteos tuo väriä koululaisten arkeen

Kaupungin prosenttitaide työryhmään kuuluva kulttuurituottaja Eija Kaarlela kävi katsomassa paikan päällä taitelija Tiina Konttilan työskentelyä. Yksi osa taideteoksesta on jo valmiina yläkerrassa ja portaikkoon sijoittuva muraali on hyvällä mallilla. Muraalista on jo nähtävillä mitä hahmoja siihen tulee muotoutumaan Tiinan pensselin alla. Vielä tämän syksyn aikana oppilaat pääsevät näihin upeisiin tiloihin nauttimaan ja inspiroitumaan taiteesta koulutyön lomassa.

Avainsanat

Nivalan kaupungille on myönnetty 500 000 € rahoitus kaavateiden rakentamiseen Kurunpuhdon laajenevalle teollisuusalueelle

Nivalan kaupungille on myönnetty hankerahoitusta kaavateiden rakentamiseksi teollisuusalueelle Nivalan Kurunpuhtoon. Nivalan Teollisuuskylä on suunnitellut Kurunpuhdon teollisuusalueen laajennuksen, jonne on kaavoitettu tontteja yhteensä 69 yrityksen tarpeisiin. Jotta alue olisi kiinnostava investoiville yrityksille, on tiestön rakentaminen ratkaisevassa asemassa. Kaupunki on saanut 2.8.2023 Pohjois-Pohjanmaan liitolta päätöksen, jonka myötä hankkeelle saadaan n. 500 000 € EU:n rakennerahastovaroista. Kaupungin omavastuu hankkeesta on 60 %, 755 000 €. 

Avainsanat

Luontopolun toteutus Pidisjärven ympäristöön ei onnistu osallistuvan budjetoinnin avulla

Nivalassa toteutettiin alkuvuodesta ensimmäistä kertaa osallistuvaa budjetointia, jossa kuntalaisille tarjoutui tilaisuus ehdottaa ja ohjata kaupungin varoja 20 000 euron kohteeseen, joka hyödyttäisi mahdollisimman monia kaupunkilaisia. Ehdotuksista suosituimmaksi nousi Pidisjärven ympäristöön suunniteltu luontopolku. 

Nivalan Kaukolämpö tiedottaa | Kaukolämmön hinta muuttuu 1.1.2024 alkaen

Nivalan Kaukolämpö tiedottaa

Nivalan Kaukolämpö Oy:n hallitus on kokouksessaan 22.8.2023 päättänyt korottaa kaukolämmön energia- ja perusmaksuhintaa noin 9,8 % 1.1.2024 alkaen.

Poikkeuksellinen maailmantilanne ja siitä seurannut inflaatio on vaikuttanut toimintaympäristöön myös Nivalassa. Viime vuosien kustannusten nousua ei ole siirretty asiakkaiden kaukolämmön hintaan jatkuvilla korotuksilla, koska yhtiön sähkönmyynnin tuotoilla saatiin katettua kuluja. Edellinen hinnan tarkistus on tehty 2016.

Wega suunnittelee suuren mittaluokan biokaasulaitoksen rakentamista Nivalaan ja järjestää keskustelutilaisuuden hankkeesta

Wega suunnittelee Copenhagen Infrastructure Partnersin kanssa suuren mittaluokan biokaasulaitosinvestointia Nivalaan. Laitoksessa on tarkoitus hyödyntää alueen maatalouden sivuvirtoja, kuten liete- ja kuivalantaa, ylijäämärehua sekä muita mahdollisia jakeita. Biokaasulaitos voi vastaanottaa myös elintarviketeollisuuden biojätteitä, esimerkiksi heraa, kirnumaitoa sekä rasvakaivojätettä. Suunniteltu käsittelykapasiteetti on noin 300 000 t vuodessa ja valmistuessaan laitos on Suomen suurin.

Digitointi

Kirjastossa voit tallentaa sähköiseen muotoon:

  • vhs-kasetteja
  • valokuvia, valokuvien negatiiveja ja dioja
  • mikrofilmejä
  • 8 mm kaitafilmejä, kelan maksimikoko 5 tuumaa
  • c-kasetteja ja lp-levyjä.

Laitteiden käyttö on maksutonta. Laitteita voi käyttää kirjaston aukioloaikoina itsepalveluna. Digitointilaitteet sijaitsevat käsikirjastossa. Huomioi, että vhs-kasettien, kaitafilmin, c-kasettien ja lp-levyjen digitointi kestää yhtä kauan kuin itse nauhoitus, joten varaa riittävästi aikaa tallennuksen tekemiseen.

Kirjaston tilat

Tutkijanhuone
Tutkijanhuone on rauhallinen työskentelytila. Tilassa on tietokone, skanneri, nettikamera sekä kaiutinmikrofoni. Tutkijanhuonetta voi käyttää opiskeluun tai hiljaiseen työskentelyyn.

Iso kokoushuone

Kirjaston iso kokoushuone tarjoaa kokoustilat noin 40-70 hengelle. Kokoushuoneessa on tietokone, videotykki, dokumenttikamera ja äänentoisto. Tilassa on myös mikroaaltouuni, kahvinkeitin sekä astiasto kokoustarjoiluja varten.

Pieni kokoushuone

Päivitetty tiedote lintuinfluenssasta

Ylivieskan ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue (Alavieska, Nivala, Sievi ja Ylivieska) tiedottaa
 

PÄIVITETTY TIEDOTE LINTUINFLUENSSASTA
 

Sievin Jyringistä 28.7.2023 tutkittavaksi lähetetystä lokista on todettu lintuinfluenssa H5N1. Jo aikaisemmin Sievin keskustan alueelta sekä Lahnajärveltä on lähetty tutkittavaksi lokkeja, joissa on todettu lintuinfluenssa H5N1. Alueellamme ei ole todettu joukkokuolemia. Yksittäisiä lokkeja ei ole enää syytä lähettää tutkittavaksi, kun alueellamme on jo todettu lintuinfluenssaa.