Peltopuiston päiväkoti

Peltopuiston päiväkoti

 

Peltopuiston päiväkoti on 3 ryhmäinen päiväkoti, jossa tarjotaan 0-6-vuotaille kokopäiväistä varhaiskasvatusta.  

Päiväkotimme varhaiskasvatusryhmät ovat:

Peukaloiset 0-4 v lasten taapero ryhmä, jonka ryhmäkoko vaihtelee lasten ikien mukaan. Ryhmässä toimii varhaiskasvatuksen opettaja ja kaksi lastenhoitajaa sekä ryhmäavustaja. Toiminta suunnitellaan lasten tarpeita vastaavaksi.  Paljolti pienten kanssa toiminta painottuu perushoitoon, mutta toteutamme myös Peukaloisissa vasuperustaista lapsia osallistavaa varhaiskasvatusta.

Sirkkuset 3-5-vuotiaille tarkoitettu varhaiskasvatus ryhmä.  Ryhmässä toimii yksi varhaiserityisopettaja, yksi varhaiskasvatuksenopettaja kaksi lastenhoitajaa sekä yksi ryhmän erityisavustaja.  Toiminnassa painotetaan positiivista kasvatusta, sosiaalisten taitojen oppimista, ryhmässä pärjäämistä ja kaikenlaista mitä lapsen kehitykseen kuuluu ja mitä Vasu meiltä vaatii. Kehittelemme lasten kanssa erilaisia projekteja, jotka saattavat vallata toimintamme useiksi viikoiksi kokonaisvaltaisesti.

Peipposet on ryhmä kokopäivähoitoa tarvitseville eskarilaisille.  Toiminnan pohjana on esiopetussuunnitelma.  Sitä toteutetaan kahden varhaiskasvatuksen esiopettajan ja kahden lastenhoitajan toimesta. Ryhmässä toimii kaksi pienryhmää ja molemmat toteuttavat toimintaansa omista lähtökohdista ja omista tarpeista.  Eskarilaisten toiminta painottuu oppimiseen, jota voi toteuttaa aivan yhtä hyvin luonnossa tai kodassa.  Jokaisesta lapsesta tehdään Leo (lapsen esiopetussuunnitelma) vanhempien kanssa yhdessä.

Päiväkoti sijaitsee keskeisellä paikalla puistojen läheisyydessä. Päiväkoti on otettu käyttöön vuonna 1982. ja me saimme pihaamme kodan syksyllä 2019.

Päiväkotimme toiminta perustuu valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman velvoittaviin sisältöihin.  Jokaisesta lapsesta laaditaan yhdessä vanhempien kanssa lapsikohtainen Vasu, (varhaiskasvatussuunnitelma) joka on lakisääteinen lapsesta laadittava asiakirja ja jossa pohdimme vanhempien kanssa lapsen vahvuuksia, mielenkiinnon kohteita ja mahdollisia oppimisen haasteita. Vasujen tavoitteista laadimme ryhmiin suunnitelman, jota noudattaessa toimitaan lasta osallistaen ja ideoita lapsilta saaden. Toimintamme periaate on lasten ja perheiden ja moninaisuutta kunnioittava sekä osallisuutta lisäävää.  Päiväkodissa lapsi viettää päivittäisestä valveilla olo ajastaan suurimman osan.  Päiväkodin tehtävä on luoda lapselle viihtyisä, turvallinen ja terveellinen oppimisympäristö, jonka vuoksi henkilökunnan on oltava valppaana koko toimintapäivän ajan.  Jokaisen lapsen tulee saada päivittäin yksilöllistä huomiota ja rakkautta osakseen.  Päiväkotipäivään kuuluu paljon iloa ystävistä, omasta osaamisesta ja onnistumisesta.

Päiväkotimme perustehtävä   Päiväkotipäivään kuuluu sopivasti toimintaa, lepoa ja ulkoilua.  Lapsille tarjotaan aamupala, lounas ja välipala lapsen hoitoajoista riippuen. Yksi perusajatuksemme on, että lapset toimivat pienryhmissä valiten itselleen mieluista tekemistä. Aikuisen rooli on ohjata ja opastaa lapsi leikkiin ja toimintaan.

 

 

 

Yhteystiedot

Anni Sarjanoja
Päiväkodinjohtaja
P. 040-344 7463
Lisäkuja 6, 85500 Nivala
pk.peltopuisto (ät) nivala.fi

Peukaloiset (0-3 v) puh. 040-344 7357
Sirkkuset (3-5 v) puh. 040-344 7358
Peipposet (eskarit) puh. 040-344 7359

Päiväkodin esite

 

 

 

 

 

 

 

04.03.2021
Nivalan kaupungin uudet linjaukset koronarajoituksiin ke 4.3.2021 klo 10:30  
01.03.2021
Seitsemän Haanpäätä Näyttely Pentti Haanpäästä Nivalan kirjaston aulassa 1.- 29.3.2021.
01.03.2021
Liitteenä Nivalan kuntalais- ja kuntapäättäjätutkimustulokset.
24.02.2021
Lataa tiedote tästä (pdf) mu
24.02.2021
Nivalan kaupungin linjaukset koronarajoituksiin 31.3. saakka  
10.02.2021
Nivalan lukiolaiset palaavat lähiopetukseen   ke 10.2.2021 10:00
08.02.2021
Uuden osaamisen lukio ESR-hankkeen 2. workshop- eli työpajapäivä oli 22.1.2021 Zoomin välityksellä.
29.01.2021
Rajoitustoimet jatkuvat 28.2.2021 saakka pe 29.1.2021 klo 12:30
22.01.2021
Koronarajoitukset lieventyvät Nivalassa   pe 22.1.2021 klo 15:20