Työnantajalle

EtusivuAjankohtaistaTyöttömälleTyönantajalleYhteystiedot

Voisinko palkata työttömän ja saada palkkatukea?

Palkkatukea voidaan myöntää valtion virastoille ja laitoksille, kunnille, yrityksille ja muille yksityisen sektorin työnantajille, kuten esim. yhdistyksille, säätiöille ja kotitalouksille.

Yrityksessäni ei ole ollut edeltäneiden 12 kuukauden aikana tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanottu tai lomautettu työntekijöitä samoista tai samankaltaisista tehtävistä tai lyhennetty heidän työaikaansa.

Työttömän palkkaus ei saa aiheuttaa muiden työntekijöiden irtisanomisia tai lomauttamisia tai heikentää heidän työolosuhteitaan tai etuuksiaan.

Työnantaja huolehtii, että työ noudattaa työlainsäädäntöä ja alan työehtosopimusta.

• Työnantaja ei saa tuella palkattavan palkkaamiseen tai työllistämisen edistämiseen samalta ajalta muuta valtion tukea (ei koske oppisopimuskoulutuksessa työnantajalle maksettavaa koulutuskorvausta eikä Raha-automaattiyhdistyksen avustusta tai veikkausvaroista maksettavaa avustusta korkeimman korotetun palkkatuen yhteydessä.

Poikkeus: palkkatukea voidaan myöntää yritykselle, joka palkkaa pitkäaikaistyöttömän vuorotteluvapaalaissa tarkoitetuksi sijaiseksi.

Lisätietoja palkkatuesta ja sen myöntämisen edellytyksistä Nivalan te-toimistosta tai työ- ja elinkeinotoimiston nettisivuilta.

Miksi haluaisin yritykseeni/yhteisööni työntekijän Siivet –projektin kautta?

Ilmainen rekrytointiapu

Saan palkkaukseen taloudellista tukea (palkkatuki), joka koostuu perustuesta (vähintään n.550€/kk) ja lisäosasta, joka on enintään 60% perusosasta tai vaikeasti työllistyvillä enintään 90% perusosasta

Henkilökohtainen tuki ja ohjaus tulevalle työntekijälle

Yhteyshenkilön tuki ja opastus työllistämis- ja palkkatukiasioissa

Pitkäaikaistyöttömän työllistäminen on yhteiskunnallisesti merkittävä ratkaisu ja yksi hyvä tapa profiloitua

Saan ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä näkemään työttömän kehityksen osana työyhteisön kasvua ja kehitystä

Pitkäaikaistyöttömiä löytyy jokaiselta alalta, koulutustasolta ja ikätasolta, niin miehiä kuin naisia - joten todennäköisesti löydämme juuri sinun yritykseesi sopivan työntekijän!

Saan käyttööni juuri yritykseni/yhteisöni tarpeisiin sopivan työntekijän, ja tuen työhyvinvoinnin kehittämistä koko työyhteisön hyväksi

Tuleva työvoimapula / eläköityminen sekä osaavien työntekijöiden puuttuminen ovat asioita, joiden vuoksi työnantajan on syytä olla valveutuneita ja palkata työtön, jonka osaamista on mahdollista päivittää tulevaisuutta varten ja muokata yrityksen voimavaraksi ja kantavaksi tekijäksi.

Tämä on tulevaisuutta ja kehittyvän Nivalan voimavara, joka tulisi hyödyntää, ettei arvokas työvoima valu hukkaan!

Mitä muita mahdollisuuksia minulla on osallistua projektiin?

·Työharjoittelu- /työelämävalmennuspaikan tarjoaminen

·Oppisopimuspaikan tarjoaminen (saa palkkatukea)

·Työ-/koulutuskokeilupaikan tarjoaminen

·Kuntouttavan työtoimintapaikan tarjoaminen

Kuinka pääsen mukaan Siivet -projektiin?

Ottamalla yhteyttä Nivalan TE-toimistoon, sosiaalitoimeen tai projektityöntekijä Terttu Laitalaan 040-344 7280. Kyseiset tahot antavat myös tarkempaa tietoa yrityksesi soveltuvuudesta ja toimintatavoista edellä mainittuihin osallistumismahdollisuuksiin.


SIIVET – VAIN TAIVAS RAJANA!
TERVETULOA MUKAAN TEKEMÄÄN NIVALAN TULEVAISUUTTA!

Tästä työttömälle ja työnantajalle maksuttomasta palvelusta hyötyvät kaikki osapuolet.

Anna itsellesi ja yrityksellesi mahdollisuus kehittyä!

Palaa etusivulle (Teksti: Virpi Seppälä)