Palvelut
Kaukopalvelut
Kaukopalvelu mahdollistaa aineiston tilaamisen toisesta kirjastosta, jos sitä ei ole Nivalan kirjaston kokoelmissa. Muista Tiekkö-kirjastoista tilatut kaukolainat kuljetetaan kerran viikossa, yleensä torstaisin.
Kaukopalvelutilaus maksaa 2 e. Sen lisäksi asiakkaalta veloitetaan myös mahdolliset lähettäjäkirjaston perimät toimitus- ja kopiomaksut. Muiden kirjastojen (tieteellisten, ammattikorkea- ja joidenkin yleisten kirjastojen) toimitusmaksut ovat noin 5-9 euroa. Maksu peritään myös noutamatta jätetyistä kaukolainoista.
Kaukolainoissa noudatetaan lähettävän kirjaston antamia laina-aikoja ja muita ehtoja. Esimerkiksi aineistoa ei saa aina kotilainaksi (mikrofilmit ja joskus opinnäytteet).
Tietopalvelu
Kirjaston henkilökunta opastaa asiakkaita eri aiheisiin liittyvän aineiston etsimisessä. Mikäli omasta kirjastosta ei löydy tarpeeksi aineistoa, voidaan asiakkaalle tehdä tiedonhakuja muista tietokannoista sekä verkkoaineistosta. Tiedonhaut ovat maksuttomia (max 20 viitettä / haku).
Laitteisto
Asiakasmikrot
Asiakkaiden käytössä on kolme internet-yhteyksillä varustettua mikroa.
1. kone on 30 minuutin käyttöä varten (alle 18-vuotiaat)
2. kone on yhden tunnin käyttöä varten (yli 18-vuotiaat)
3. kone on 15 minuutin pikakone, johon ei tarvitse tehdä varausta
Asiakaskoneet 1 ja 2 varataan kirjaston palvelutiskiltä tai puhelimitse 040-344 7347, ja asiakkaan kirjastokortti jätetään tiskiin käytön ajaksi.
Kopiokone
Kopiointi maksaa 0.35 e/A4 ja 0.70 e/A3. Kopiot saa myös oikeaksi todistettuina.
Telefax
Faxien lähettäminen maksaa 1 e/sivu ja vastaanottaminen 0.35 e/sivu. Telefax-numero on 08-442835.
Mikrofilmin ja -korttien lukulaitteet
Tilat
Kokoushuone
Kirjaston alakerrassa sijaitseva kokoushuone on varattavissa kokous- tai koulutuskäyttöön kirjaston palvelutiskiltä tai puhelimitse 040-344 7347. Tilaan mahtuu 40- 50 henkilöä ja käytettävissä on piirtoheitin sekä atk-laitteet ohjelmineen ja projektoreineen.
Käynti kokoustilaan on Tillarigallerian sisäänkäynnin kautta.
Tilavuokrat: 1 tunti 7€ + ALV 22%
1 vuorokausi 40 € + ALV 22 %
Alle 4 tuntia veloitetaan tuntihinnalla
Ryhmätyötilat
Ryhmätyötila on käytettävissä kirjaston aukioloaikoina hiljaista työskentelyä ja opiskelua varten. Tila varataan etukäteen kirjaston palvelutiskiltä tai puhelimitse 040-344 7347. Käyttö on maksutonta
Sukututkimustyöpiste
Asiakas voi varata sukututkimusta tai Nivala-lehti 2000-2005 -tietokannan selaamista varten käsikirjasto/kotiseutuosastolla sijaitsevan työpisteen. Tietokoneelta on tulostusmahdollisuus. Tulostus maksaa 0.35 e/sivu. Tila varataan etukäteen kirjaston palvelutiskiltä tai puhelimitse 040-344 7347.
Tutkijanhuone
Asiakas voi varata tutkijanhuoneen, kun tarvitsee esim. rauhallisen opiskelupaikan tai tekstinkäsittelylaitteiden käyttömahdollisuuden. Mikro sisältää Word-, Excel-, Access- ja PowerPoint-ohjelmat. Tutkijanhuoneessa on tulostusmahdollisuus. Tulostus maksaa 0.35 e/sivu. Tila varataan etukäteen kirjaston palvelutiskiltä tai puhelimitse 040-344 7347.
Toiminta
Kirjallisuuspiiri
Kirjallisuuspiiriin ovat tervetulleita kaikki kirjallisuudesta kiinnostuneet, jotka ovat halukkaita jakamaan lukukokemuksensa. Kulloinkin käsiteltävä kirja valitaan yhdessä ja sen herättämistä ajatuksista keskustellaan seuraavalla kerralla. Kokoontumisajasta ja käsiteltävästä kirjasta saa tietoa kirjaston ilmoitustaululta sekä kotisivun Ajankohtaista-palstalta. Kirjallisuuspiiri kokoontuu kirjastossa kerran kuukaudessa (ei kesäisin).
Kirjavinkkaus
Kirjavinkkaus on kirjojen esittelemistä kuulijoille. Se on lukemaan innostamista ja kirjan tekemistä eläväksi ja kiinnostavaksi.
Kotipalvelu
Vammaisille ja vanhuksille, jotka eivät kykene asioimaan kirjastossa tai kirjastoautossa, pyritään järjestämään mahdollisuus saada aineistoa kotiin. Jos olet kiinnostunut palvelusta, ota yhteyttä kirjastotoimenjohtaja Päivi Holstiin puh. 040-344 7346.
Ryhmäkäynnit ja kirjastonkäytön opetus
Ryhmäkäynneistä ei tarvitse ilmoittaa etukäteen, jos ne tapahtuvat kirjaston aukioloaikoina ja ryhmä käy vain palauttamassa/lainaamassa. Jos käynti tapahtuu ennen kirjaston avaamista tai toivotaan opastusta tai johonkin teemaan liittyvää aineiston kokoamista, pyydämme ottamaan yhteyttä etukäteen puh. 040-344 7347.
Satutunnit
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Nivalan paikallisyhdistyksen toimesta kirjastossa on pidetty satutunteja viikoittain (ei kesällä) tammikuusta 2005 alkaen.
Satutuokiot on tarkoitettu 4-5-vuotiaille. Tarkempi ilmoittelu nettisivujen Ajankohtaista -palstalla.
Verkkopalvelut
KirjastoVirma
KirjastoVirma on pohjoispohjaisen kulttuurin sivusto, joka on luotu kirjastojen kotiseutuhankkeissa 2000-luvulla. Tietokantaan tallennetaan alueen kulttuuriperintöä. Tavoitteena on tuoda yhteiseen käyttöön kunkin kunnan ja koko maakunnan omaa identiteettiä kuvaavaa aineistoa ja historiaa. Kulttuuriperinnön digitointi lisää aineiston tavoitettavuutta ja turvaa sen säilyvyyttä.
Hankkeita on rahoittanut Euroopan sosiaalirahasto, ja rahoittajaviranomaisena on toiminut Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Projekteja ovat hallinnoineet Haapajärven kaupunki ja Ylivieskan kaupunki. Paikallisina toimijoina ovat olleet kirjastot yhteistyössä kotiseutuyhdistysten ja muiden kulttuuritoimijoiden kanssa.
Lukudiplomi
Kirja kantaa -lukudiplomi on alueellinen lukudiplomivaihtoehto Alavieskan, Kalajoen, Merijärven, Nivalan, Oulaisten, Pyhäjoen, Sievin ja Ylivieskan peruskoulujen 1.-9. luokille.
Lisää tietoa löydät Kalajoen kirjaston sivuilta.
Oulun Eteläisen kirjastot
Oulun Eteläisen kirjastoilla on yhteinen Facebook-sivusto ja blogi-sivu, joidennka kautta saa tietoa alueen kirjastojen toiminnasta ja tapahtumista. Blogi-sivu on alueen krjastojen yhteinen äänitorvi.
Seniorinet
Seniorinet on Tiekkö-kirjastojen toteuttama ja ylläpitämä internet-sivusto seniori-ikäisille.
Tiekkö.fi