Perusopetus

Perusopetus

Peruskoulun opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana.

Nivalan kaupungissa on 12 peruskoulua. Peruskoululaisia on yli 1 500. Sivukylillä on 10 koulua. Keskustassa on Kyösti Kallion koulu, jossa annetaan vuosiluokkien 1-6 lisäksi luokkamuotoista erityisopetusta vuosiluokille 0-9. Niva-Kaijan koulu vastaa yläluokkien 7-9 opetuksesta koko kaupungin osalta.

Oppilaalla on ensisijainen oikeus päästä lähikouluun. Oppilaan lähikoulu on se kaupungin opetustoimen peruskoulu, jonka lähikoulualueella hän asuu. Oppilaan lähikoulu käy ilmi koulutoimiston lähettämästä ilmoittautumislomakkeesta.

Lapsen voi ilmoittaa oppilaaksi myös muuhun kuin lähikouluun. Oppilaita otettaessa kouluun ensisijaisia ovat oman lähikoulu-alueen lapset. Toissijaisella hakijalla eli toiselta lähikoulualueelta olevalla hakijalla ei ole lakiin perustuvaa oikeutta maksuttomaan koulukuljetukseen tai kyyditysavustukseen. Muilta lähikoulualueilta otetaan oppilaita lähinnä vain, mikäli koulussa on tilaa. Päätöksen oppilaan ottamisesta muuhun kuin lähikouluun tekee sivistysjohtaja.

Toimi näin: 

Lapsi ilmoitetaan perusopetukseen sinä vuonna kun hän täyttää seitsemän (7) vuotta. Kouluun ilmoittaudutaan sähköisesti Wilmassa tai palauttamalla koulutoimistoon postitse tullut Kouluun ilmoittautuminen -lomake.

Kenelle ja millä ehdoin: 

Jokainen Suomessa vakinaisesti asuva lapsi on oppivelvollinen. Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jolloin lapsi täyttää seitsemän vuotta ja jatkuu, jollei oppivelvollisuus ole sitä ennen täytetty, kymmenen vuotta.

18.11.2017

Joulu avataan perjantaina 24.11.

13.11.2017

Olet kiinnostunut lapsestasi – haaste alakouluikäisten vanhemmille

 

09.11.2017

Nivalan kaupunki osallistuu valtakunnalliseen lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) muutosohjelman toteuttamiseen.

06.11.2017

Kaupungintalo on suljettuna ajalla 27.12.2017 - 5.1.2018