Koulun historiaa
Vuonna 1919 oli Haapaperän aika irrottautua Nivalan kylän koulupiiristä. Ensimmäinen johtokunnan kokous pidettiin 24.8.1919 Alangon talossa. Kokouksessa päätettiin kutsua kansakoulutarkastaja paikalle antamaan ohjausta koulun alkamisesta sekä neuvoteltiin koulun paikasta, kunnankirjurille annettiin tehtäväksi hankkia koululle kirjat ja muut tarvikkeet, opettajanpaikka julistettiin avoimeksi. Koulu alkoi lokakuussa Tyyne Seppäsen johdolla.
Koulun rakentaminen aloitettiin 1921, mutta rakennus valmistui vasta 1926. Vihkiäisjuhla pidettiin marraskuussa 1926. Rakennusajan koulu toimi vuokratiloissa Ylikankaalla.
Syksyllä 1927 koulu muuttui kolmiopettajaiseksi ja oppilasmäärä kasvoi niin että 1950-luvun alussa oppilaita oli jo 106. Oppilasmäärän kasvun vuoksi alakoulu siirrettiin vuonna 1947 Kotilaan, jossa koulutilat vuokrattiin Kangastalosta ja Vähäaholta. Vuonna 1957 alakoululle vuokrattiin tilat rukoushuoneyhdistykseltä.
Kuusikymmentäluvulla oppilasmäärä kääntyi laskuun, siten että 80-luvun alussa koulu oli kolmiopettajainen ja oppilaita vain 34. Sen jälkeen oppilasmäärä on kohonnut uudelleen ja oli 90-luvun alkupuolella jälleen yli sadan. Koulun pihalla yhtenä opetustilana toimi parakki ja koulussa oli viisi opettajaa.
Vuonna 1993 Haapalaan valmistui uusi koulurakennus, jossa on kaksi opetustilaa, liikuntasali ja teknisen työn tilat. Vuonna 2001 vanhemmalla puolella tehtiin laaja peruskorjaus. Peruskorjauksen jälkeen koulu jatkoi viisiopettajaisena, mutta 2000-luvulla koulun oppilasmäärä on hiljalleen laskenut.
Lukuvuonna 2010-11 Haapalan koulu toimii kolmiopettajaisena ja oppilaita on 61.
Pitkäaikaisia opettajia koululla ovat olleet: Matti Lakso 1943-1968, Aune Kääriäinen (o.s. Putila) 1956-74, Anna-Mari Vuolteenaho (o.s. Niemelä) 1960-74, Paavo Raudaskoski 1968-2000, Irja Junttila, Raili Pitkänen, Taija-Liisa Kuha (o.s. Junttila), Hilkka Rättyä ( -2009) ja Ritva Leppälä ( -2010).
(Lähde: Soili Lankia: Nivalan koululaitoksen satavuotinen taival)