Haapalan koulun järjestyssäännöt

Tervehdin aamulla kouluun tullessani muita oppilaita, koulun henkilökuntaa ja opettajia, kuten myös koululle tulevaa muuta väkeä.

Välitunnin loputtua tulen reippaasti sisälle, laitan vaatteeni ja kenkäni omille paikoilleen ja menen omaan luokkaan omalle paikalleni.

Kun opettaja antaa luvan mennä välitunnille, menen ripeästi ulos. Vain järjestäjillä on oikeus jäädä sisälle hoitamaan omat tehtävänsä.

Välituntileikeissä toimin yhteisesti sovittujen sääntöjen mukaan enkä vaaranna omaa ja muitten terveyttä toimillani. Kiistatapauksissa pyydän opettajan selvittämään tilanteen.

Välitunnilla pysyn sovitulla välituntialueella. Välituntialueeseen ei kuulu koulun tontin viereinen metsä, henkilökunnan parkkipaikka eikä pyörätie.

Koulun välituntialueella en heittele lumipalloja.

Koulupäivän aikana en käytä kännykkää ja suljen sen kouluun tullessani.

Koulun sisällä kuljen rauhallisesti kävellen ja pidän koulun ja etenkin oman luokkani ja pulpettini hyvässä järjestyksessä.

Kerron opettajalle, jos huomaan, että jotakin on rikkoutunut. Kohtelen koulun ja toisten oppilaiden omaisuutta erityisellä varovaisuudella.

Teen opettajan minulle määräämät tehtävät huolellisesti ja ajallaan.

Annan luokassani muille työrauhan.

Kun luokkaan tulee opettaja tai muu aikuinen ihminen, nousen seisomaan, hiljennyn ja vastaan tervehdykseen. Istuudun, kun saan siihen luvan.

Kaikissa toimissani pyrin noudattamaan hyviä käytöstapoja.

Kouluautoa odotan pysäkillä rauhallisesti muiden kyyditysoppilaiden kanssa.

Koulun loputtua menen suorinta tietä liikennesääntöjä noudattaen kotiin.

Pukeudun kouluun sään vaatimalla tavalla.

Hyväksytty johtokunnan kokouksessa 12.9.2003 14§